Stocardin idea syntyi rannalla Australiassa, ei startup-tapahtumassa. Björn Goß ja David Handlos matkustivat yhdessä vuonna 2011 ja pohtivat, mitä kaikkea nopeasti yleistyvillä älypuhelimilla voisi tehdä.
Handlos kertoi ongelmasta, jonka hän näki läheltä: hänen tyttöystävänsä lompakko oli täynnä erilaisia kanta-asiakaskortteja. Kortit olivat hyödyllisiä, mutta kukaan ei halunnut kantaa niitä kaikkia mukana joka päivä.
Samaan aikaan puhelimien näytöt ja kauppojen viivakoodilukijat olivat kehittymässä siihen pisteeseen, että viivakoodi voitiin näyttää suoraan puhelimesta. Ajatus oli suoraviivainen: miksi muovikortin viivakoodia ei tallennettaisi puhelimeen?
Takaisin Saksassa Goß ja Handlos saivat opiskelukaverinsa Florian Barthin mukaan. Kaikki kolme opiskelivat vielä, pääasiassa Mannheimin yliopistossa ja London School of Economicsissa. Ensimmäisiä luonnoksia oli tehty jo paluulennolla Australiasta.
Vuonna 2011 he rakensivat Stocardin ensimmäisen version. Sovelluksen toiminta oli alussa erittäin rajattu. Käyttäjä kuvasi kanta-asiakaskortin viivakoodin, sovellus tallensi sen ja näytti saman koodin kassalla puhelimen näytöltä.
Siinä kaikki.
Juuri tämä rajaus oli vahvuus. Stocard ei yrittänyt heti rakentaa maksupalvelua, ostoslistaa, pankkia tai superappia. Se korvasi yhden fyysisen asian yhdellä digitaalisella toiminnolla.
Ensimmäinen käyttäjäkasvu tuli nopeasti. High-Tech Gründerfonds kertoi, että syksyyn 2012 mennessä sovellus oli asennettu jo noin 200 000 kertaa. Vain vähän myöhemmin yhtiö ilmoitti yli 425 000 käyttäjästä ja sai korkean kuusinumeroisen seed-sijoituksen.
Kasvussa auttoi se, ettei Stocard tarvinnut aluksi jokaiselta kauppaketjulta integraatiota. Käyttäjä pystyi lisäämään oman korttinsa, kunhan kassajärjestelmä pystyi lukemaan näytöltä näytetyn viivakoodin. Tämä vähensi klassista kaksipuolisen markkinapaikan ongelmaa: yrityksen ei tarvinnut ensin vakuuttaa tuhansia jälleenmyyjiä ennen kuin kuluttaja sai palvelusta hyötyä.
Vuonna 2016 Business Insider raportoi Stocardilla olevan yli kymmenen miljoonaa käyttäjää noin 40 maassa. Yhtiö ansaitsi rahaa yhteistyöstä kauppiaiden kanssa, jotka pystyivät lähettämään sovelluksen kautta tarjouksia ja kuponkeja käyttäjille.
Tämä muutti tuotteen luonnetta. Alkuperäinen Stocard oli digitaalinen korttikotelo. Seuraava vaihe oli tehdä siitä kanava kaupan ja kuluttajan välille. Kun yhtiöllä oli jo miljoonia käyttäjiä, kauppiaille syntyi syy maksaa näkyvyydestä.
Myöhemmin Stocard laajeni myös maksamiseen. Perustajien visio kasvoi vähitellen kohti laajempaa mobiililompakkoa, jossa kanta-asiakaskortit, tarjoukset ja maksaminen tapahtuisivat samassa sovelluksessa.
Vuoteen 2021 mennessä Stocardilla oli noin 60 miljoonaa käyttäjää. Ruotsalainen maksuyhtiö Klarna osti yrityksen heinäkuussa. Klarnan oman tilinpäätöksen mukaan kauppahinta oli 109 miljoonaa euroa.
Kymmenessä vuodessa opiskelijoiden pienestä korttisovelluksesta oli tullut yli sadan miljoonan euron yrityskauppa.
Ensimmäinen oppi Stocardista on ongelman konkreettisuus. Perustajat eivät lähteneet rakentamaan abstraktia fintech-alustaa. He näkivät liian paksun lompakon ja yhden fyysisen esineen, jonka puhelin voisi korvata.
Toinen oppi on MVP:n rajaus. Ensimmäisen version ei tarvinnut tietää käyttäjän ostoksista tai tehdä maksua. Se tarvitsi vain kameran, tallennuksen ja viivakoodin näytön. Jos tämä ydintoiminto ei olisi kiinnostanut ketään, suurempaa järjestelmää ei olisi tarvinnut koskaan tehdä.
Kolmas oppi on riippuvuuksien välttäminen. Moni startup tarvitsee ennen ensimmäistä käyttäjää suuren joukon kumppaneita. Stocard rakensi ensimmäisen version niin, että kuluttaja sai hyötyä ilman virallista kauppiasintegraatiota. Se teki käynnistämisestä paljon helpompaa.
Neljäs oppi on laajentamisen järjestys. Kun käyttäjiä oli jo miljoonia, Stocard pystyi lisäämään kuponkeja, tarjouksia, kauppiasyhteistyötä ja maksamista. Jos kaikki nämä olisi yritetty rakentaa ennen ensimmäistä julkaisua, yritys olisi voinut käyttää vuosia ennen todellista käyttäjäpalautetta.
Stocard näyttää myös, ettei nuoren perustajan tarvitse aloittaa suuresta visiosta. Suuri mobiililompakko syntyi vasta myöhemmin. Ensimmäinen versio vastasi paljon pienempään kysymykseen: voiko tämän muovikortin jättää kotiin?
Juuri tämän tyyppinen kysymys on usein hyvä startupin alku. Sen voi ymmärtää sekunneissa, prototyypin voi rakentaa nopeasti ja käyttäjä näkee heti, säästääkö tuote hänen vaivaansa.
Stocardin varhaisessa kasvussa oli myös vahva tekninen ajoitus. Vuonna 2011 älypuhelin oli muuttumassa tavalliseksi, mutta puhelimen rooli fyysisen lompakon korvaajana oli vielä keskeneräinen. Perustajat eivät joutuneet keksimään älypuhelinta tai viivakoodia. He yhdistivät kaksi jo olemassa olevaa teknologiaa tavalla, joka poisti käyttäjältä yhden arkisen vaivan.
Kun käyttäjämäärä kasvoi, sama sovellus alkoi tuottaa yhä enemmän arvoa myös kauppiaille. Miljoonien kuluttajien mobiililompakko oli kiinnostava jakelukanava tarjouksille ja kupongeille. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten ensin ratkaistaan kuluttajan ongelma ja vasta sen jälkeen rakennetaan yritysasiakkaan ansaintamalli sen päälle.
Stocardin exit muistuttaa lisäksi, että ostajalle yrityksen arvo voi olla muutakin kuin sen hetkinen liikevaihto. Klarna sai kaupassa kymmeniä miljoonia mobiililompakon käyttäjiä, teknologiaa ja vahvan aseman ostamisen ympärillä. Nuorelle perustajalle tämä on hyödyllinen näkökulma: hyvin rakennettu käyttäjäkunta ja jakelu voivat itsessään olla strategisesti arvokkaita.
Perustajien opiskelijatausta oli tässä etu myös kustannusten kannalta. He pystyivät aloittamaan pienellä omalla rahalla ja ystävien sekä perheen tuella, eikä ensimmäisen version rakentaminen vaatinut suurta organisaatiota. Kun käyttö alkoi kasvaa nopeasti, ulkopuolinen rahoitus tuli vasta sen jälkeen. Järjestys oli tärkeä: ensin näyttö siitä, että ihmiset haluavat tuotteen, sitten pääoma kansainvälistymiseen.