Minna Parikka tiesi poikkeuksellisen varhain, mitä halusi tehdä. Ylen haastattelussa hän on kertonut päättäneensä jo 15-vuotiaana ryhtyä kenkäsuunnittelijaksi. Lukion jälkeen hän lähti Englantiin opiskelemaan alaa De Montfort Universityssä ja työskenteli valmistumisensa jälkeen eri puolilla Eurooppaa.
Parikka työskenteli Lontoossa, Milanossa ja Barcelonassa ennen paluutaan Suomeen. Hän sai kokemusta kansainvälisestä muotialasta, mutta oma nimi ja oma yritys alkoivat vetää puoleensa. Vuonna 2005 hän perusti Minna Parikka -brändin Helsinkiin.
Parikka oli silloin 25-vuotias. Hän on kuvannut Ylelle, että osasi tuolloin oikeastaan vain suunnitella. Yrityksen muut tehtävät piti opetella itse. Ensimmäiset kolme vuotta hän teki lähes kaiken: tuotantoa, myyntiä, messuja, vientidokumentteja ja käytännön järjestelyjä.
Tämä on tärkeä osa tarinaa, koska ulospäin designbrändi voi näyttää syntyvän yhdestä luovasta ideasta. Todellisuudessa kengän suunnittelun jälkeen alkaa pitkä ketju: materiaalit, tehtaat, näytteet, koot, logistiikka, jälleenmyyjät, markkinointi ja kassavirta. Parikan piti oppia ketjun jokainen osa.
Brändi erottui voimakkaasti. Parikka suunnitteli värikkäitä, humoristisia ja helposti tunnistettavia kenkiä. Pupunkorvat, tupsut ja muut leikkisät yksityiskohdat tekivät tuotteista sellaisia, että ne pystyi tunnistamaan kuvasta ilman logoa.
Tunnistettavuus oli kansainvälisessä muodissa vahva etu. Kengät alkoivat näkyä julkisuudessa ja päätyivät muun muassa Lady Gagan, Taylor Swiftin ja Kardashianin perheen kaltaisten kansainvälisten julkkisten käyttöön. Yle raportoi vuonna 2014 tuotteita myydyn jo yli 20 maassa ja myöhemmin yli 25 maassa.
Julkkisnäkyvyys ei syntynyt pelkästään sattumalta. Parikka on puhunut suhteiden ja kontaktien käytöstä kansainvälisessä markkinoinnissa. Pienelle suomalaiselle brändille oikea kuva oikean henkilön jalassa pystyi avaamaan näkyvyyttä, johon tavallisella mainosbudjetilla olisi ollut vaikea päästä.
Kasvu ei silti tullut nopeasti. Parikka on itse kuvannut ensimmäisiä vuosia epävarmoiksi ja kertonut oman uskon osaamiseen horjuneen ennen kansainvälistä läpimurtoa. Vuonna 2014, yhdeksän vuotta yrityksen perustamisen jälkeen, Yle kuvasi häntä jo kokeneeksi toimijaksi, jolla oli kahdeksan työntekijää ja myyntiä yli 20 maassa.
Valmistus pidettiin Euroopassa, erityisesti Espanjassa ja Portugalissa. Parikka halusi pystyä seuraamaan tuotantoa läheltä ja tietämään, missä kengät valmistettiin. Tämä lisäsi kustannuksia verrattuna halvimpaan mahdolliseen tuotantoon, mutta oli osa brändin laatulupausta.
Vuonna 2020 Parikka teki epätavallisen päätöksen. Yrityksen toiminta lopetettiin, vaikka kyseessä oli Ylen mukaan sen 15-vuotisen historian tuloksellisesti paras vuosi. Verkkokauppaan keskittyminen oli nostanut nettomyyntiä 21 prosenttia edellisvuodesta, eikä yrityksellä ollut velkaa.
Parikka ei siis lopettanut siksi, että yritys olisi ajautunut pakon edessä nurkkaan. Hän halusi tehdä elämässään jotain muutakin ja jäi luovalle tauolle. Tämä erottaa tarinan monesta startup-kertomuksesta, joissa ainoa hyväksyttävä loppu näyttää olevan ikuinen kasvu tai yrityskauppa.
Myöhemmin Parikka on palannut uuden luovan toiminnan pariin. Mutta ensimmäisen brändin 15 vuoden kaari itsessään osoittaa, että yrittäjä voi rakentaa kansainvälisen tuotteen ja silti päättää itse, milloin yksi vaihe päättyy.
Nuorelle tekijälle Parikan tarinassa kiinnostavin kohta on ensimmäiset kolme vuotta. Hän ei odottanut, että osaisi valmiiksi vientiä, myyntiä ja tuotantoa. Hän tiesi yhden asian hyvin – kenkien suunnittelun – ja oppi muun yrityksen sen ympärille.
Se on realistinen malli monelle luovalle yrittäjälle. Yksi selkeä taito voi olla riittävä alku. Kaikkia muita taitoja ei tarvitse olla ennen ensimmäistä tuotetta, kunhan on valmis oppimaan ne siinä järjestyksessä kuin yritys niitä vaatii.