Magnus Tovsen Solheim, Hanna Vaksvik Rosenlund, Torbjørn Vallestad, Stian Michael Årsnes ja Sam Mathias Weggersen opiskelivat NTNU:ssa, kun he alkoivat kehittää Grabsteria. Idea syntyi hyvin arkisessa tilanteessa: opiskelijat olivat nälkäisiä, mutta koulun ruoka tuntui kalliilta ja tylsältä.
He alkoivat pohtia, voisiko tavallisten ihmisten kotona tekemää ruokaa ostaa läheltä samaan tapaan kuin muuta paikallista palvelua. Jos joku teki liikaa ruokaa, ylimääräisen annoksen voisi myydä sovelluksen kautta toiselle käyttäjälle.
Grabster rakennettiin markkinapaikaksi kotitekoiselle ruoalle. Myyjä lisäsi annoksen, määritteli hinnan ja noutopaikan. Ostaja näki lähistöllä olevat vaihtoehdot, maksoi sovelluksessa ja pystyi arvioimaan kokemuksen jälkeenpäin.
Idea osui hyvin 2010-luvun puolivälin jakamistalousbuumiin. Uber, Airbnb ja muut alustat olivat tehneet ihmisille tutuksi ajatuksen siitä, että yksityishenkilö voi tarjota palvelua tai omaisuutta toiselle käyttäjälle sovelluksen kautta.
Grabster sai nopeasti paljon huomiota. Projekti palkittiin NTNU:n ympäristössä parhaana appina ja vuoden opiskelijaprojektina. Tiimi sai 50 000 kruunua Telenorilta, 100 000 kruunua Innovasjon Norgelta ja lopulta miljoonan kruunun STUD-ENT-rahoituksen Forskningsrådetilta.
Ulospäin kaikki näytti lupaavalta. Nuori opiskelijatiimi, hyvä tarina, palkintoja, julkista rahoitusta ja selkeä kuluttajasovellus.
Silti perustaja Magnus Tovsen Solheim alkoi epäillä mallia nopeasti lanseerauksen jälkeen. Shifter kirjoitti myöhemmin hänen ymmärtäneen, ettei liiketoimintamalli ollut tarpeeksi vahva.
Markkinapaikassa pitää saada kaksi puolta liikkeelle yhtä aikaa. Ostajia ei tule, jos ruokaa ei ole tarjolla. Myyjät eivät jaksa tehdä ja julkaista annoksia, jos ostajia ei ole tarpeeksi.
Kotiruoassa tuli lisäksi muita haasteita. Luottamus, elintarviketurvallisuus, saatavuus ja nouto vaikuttavat kokemukseen enemmän kuin tavallisessa digitaalisessa tuotteessa. Jokainen myyjä toimii eri keittiössä ja eri tavalla.
Grabster lanseerasi appin vuonna 2017, mutta yritys lopetettiin jo maaliskuussa 2018. Tiimi päätti jopa palauttaa osan saamastaan miljoonan kruunun tuesta sen sijaan, että olisi käyttänyt rahat väkisin malliin, johon se ei enää uskonut.
Tämä päätös on yksi tarinan kiinnostavimmista kohdista. Startup-kulttuurissa korostetaan usein sitkeyttä ja sitä, ettei saa luovuttaa. Grabster osoittaa toisen puolen: joskus jatkaminen vain siksi, että rahaa on vielä jäljellä, voi olla huono päätös.
Solheim sanoi myöhemmin, että yritys olisi voinut jatkaa vielä muutaman kuukauden. Tiimi kuitenkin näki, ettei perusongelma ratkea pienellä lisäominaisuudella tai pidemmällä työpäivällä.
Tässä on vahva keskeinen oppi. Nuoren yrittäjän ei pitäisi mitata onnistumista sillä, kuinka kauan hän pystyy pitämään heikon idean hengissä. Paljon tärkeämpää on oppia tunnistamaan, milloin markkina ei vastaa odotuksia.
Toinen oppi liittyy palkintoihin ja tukirahoihin. Grabster sai paljon ulkoista hyväksyntää. Se voitti kilpailuja ja sai merkittävää julkista rahoitusta. Silti nämä eivät muuttaneet liiketoimintamallia automaattisesti hyväksi.
Startupille palkinto on korkeintaan signaali. Todellinen testi on se, käyttävätkö ihmiset tuotetta toistuvasti ja syntyykö toiminnasta riittävästi tuloa.
Kolmas oppi on marketplace-mallin vaikeus. Kahden käyttäjäryhmän alustassa pitää ratkaista tarjonnan ja kysynnän ongelma samanaikaisesti. Tämä tekee mallista paljon vaikeamman kuin tavallisesta yksipuolisesta SaaSista.
Grabsterissa jokainen kauppa oli vielä fyysinen tapahtuma. Ruoka piti valmistaa, noutaa oikeaan aikaan ja sen laadun piti olla riittävä. Sovellus pystyi helpottamaan kohtaamista, mutta ei poistamaan kaikkea offline-työtä.
Neljäs oppi on nopea lopettaminen. Grabster kesti vain noin kaksi vuotta ideasta alasajoon. Se voi näyttää epäonnistumiselta, mutta nuoren perustajan urassa kaksi vuotta on pieni hinta, jos niiden aikana oppii tuotekehityksestä, käyttäjähankinnasta, markkinapaikan dynamiikasta ja rahoituksesta.
Solheim jatkoi myöhemmin UX-suunnittelijana. Grabster ei siis ollut päätepiste vaan intensiivinen käytännön koulutus.
Tälle sivustolle Grabster on erittäin hyvä appitarina juuri siksi, ettei se menestynyt. Se näyttää, kuinka helposti ulkoiset merkit voivat näyttää hyvältä ennen kuin varsinainen liiketoiminta toimii.
Viisi NTNU-opiskelijaa löysi oman arjen ongelman, rakensi oikean sovelluksen, sai rahoitusta ja mediahuomiota ja vei tuotteen markkinoille. Kun data ja oma kokemus näyttivät, ettei malli ollut tarpeeksi hyvä, he lopettivat.
Nuorelle rakentajalle tästä jää yksi erittäin tärkeä kysymys: jos kaikki palkinnot, sijoittajat ja mediajutut poistetaan, käyttävätkö asiakkaat tuotetta tarpeeksi ja syntyykö siitä kestävä liiketoiminta?
Jos vastaus on ei, lopettaminen voi olla paljon viisaampi päätös kuin vielä yksi rahoituskierros.
Grabsterin tarinassa on vielä yksi tärkeä markkinapaikkaoppi: tarjonnan laatu ei ollut täysin alustan hallinnassa. Airbnb voi standardoida osan kokemuksesta säännöillä ja arvosteluilla, mutta kotiruoassa maku, hygienia, annoskoko ja noutokokemus vaihtelevat jokaisella myyjällä. Tämä kasvattaa luottamuksen rakentamisen kustannusta.
Lisäksi ruoan ostaminen on toistuvaa mutta hyvin herkkää mukavuudelle. Jos käyttäjän pitää kävellä väärään suuntaan, odottaa myyjän kotona tai huomata viime hetkellä, ettei sopivaa annosta ole tarjolla, hän palaa helposti tavalliseen takeaway-palveluun.
Marketplace tarvitsee siis paitsi paljon käyttäjiä myös riittävän tiheän tarjonnan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Se on paljon kovempi vaatimus kuin pelkkä suuri rekisteröityneiden käyttäjien määrä.
Grabsterin päätös lopettaa ennen kaiken tukirahan käyttämistä on siksi poikkeuksellisen hyvä esimerkki pääoman kurinalaisuudesta. Tiimi olisi voinut käyttää loput rahat uusien ominaisuuksien rakentamiseen, mutta jos perusmarkkina ei toiminut, lisäkoodi ei todennäköisesti olisi ratkaissut ongelmaa.
Nuorelle perustajalle tämä on arvokas sääntö: älä kysy vain “voimmeko jatkaa”, vaan “onko meillä uutta näyttöä siitä, että jatkaminen muuttaa lopputuloksen”.