Vida Amoahin startupidea rakentuu vanhan tavan ympärille. Ihmiset ovat aina lainanneet vaatteita sisaruksilta, ystäviltä ja sukulaisilta. Vivilda yrittää tehdä samasta toiminnasta digitaalisen markkinapaikan.
Vivildassa käyttäjä voi antaa laadukkaan mutta vähälle käytölle jääneen vaatteen vuokralle ja toinen käyttäjä voi saada sen käyttöönsä ostamatta vaatetta omaksi. Omistajalle syntyy mahdollisuus ansaita vaatekaapin sisällöllä, vuokraajalle mahdollisuus käyttää parempaa vaatetta pienemmällä rahalla.
Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Vida Amoah esitellään Vivildan omalla sivulla 19-vuotiaana. Hänen kanssaan yritystä rakentaa Henri Mehtälä. Vivilda Rental Oy on perustettu vuonna 2025, joten kyse on vielä hyvin varhaisesta startupista eikä valmiiksi todistetusta menestyksestä.
Juuri tämä vaihe tekee tarinasta kiinnostavan. Vivildassa näkyy vaihe, jossa idea, tuote, ensimmäiset käyttäjät ja rahoitus ovat vasta muuttumassa oikeaksi liiketoiminnaksi.
Tuotteen logiikka muistuttaa Airbnb:tä ja muita kaksipuolisia markkinapaikkoja. Toisella puolella on alikäytetty resurssi, tässä tapauksessa vaate. Toisella puolella on ihminen, joka haluaa käyttää sitä vain lyhyen ajan.
Teknisesti yrityksen voi aloittaa ilman omaa tehdasta tai suurta varastoa. Vaikeimmat kysymykset ovat muualla: miten ratkaistaan maksaminen, palautukset, vaatteen kunto, vahingot ja luottamus kahden vieraan käyttäjän välillä?
Lisäksi markkinapaikka tarvitsee tiheyttä. Jos käyttäjä avaa palvelun eikä löydä sopivia vaatteita, hän ei palaa. Jos vuokraajaehdokkaita ei ole, vaatteen omistaja ei jaksa pitää tuotetta palvelussa.
Vivilda kertoo tavoitteekseen tehdä jakamisesta helppoa, turvallista ja skaalautuvaa. Yritys on julkaissut myös varhaisen vaiheen sijoitussuunnitelmansa: tavoitteena on 200 000 euron pre-seed-kierros 900 000 euron pre-money-arvostuksella. Nämä ovat yhtiön omia tavoitteita, eivät toteutunutta kasvua.
tämä sivusto-yrittäjälle ensimmäinen oppi on, ettei kaikkea tarvitse keksiä uudelleen. Vanhasta käyttäytymisestä voi tehdä uuden digitaalisen tuotteen.
Toinen oppi on asset-light-malli. Markkinapaikka voi kasvaa ilman, että yritys itse omistaa vuokrattavia vaatteita.
Kolmas oppi on rajaus. Vivilda ei yritä aluksi olla yleinen tavaravuokraamo, vaan rakentaa kokemuksen muodin ja vaatteiden ympärille.
Amoahin tarina on erityisen kiinnostava, koska hän rakentaa yritystä 19-vuotiaana. Seuraavat vuodet näyttävät, onnistuuko Vivilda tekemään suomalaisista vaatekaapeista pienen hajautetun vuokrausverkoston.